Prysmianin kaapelitehdas siirtyy bioenergiaan
Adven korvaa maakaasun uusiutuvalla bioenergialla Prysmianin kaapelitehtaalla Pikkalassa. Tätä varten Adven toteuttaa alueelle uuden bioenergialaitoksen, joka valmistuu vuonna 2022. Pikkalan bioenergialaitoksen avulla saavutetaan useita ympäristöhyötyjä ja lopputuloksena myös Prysmianin tehtaan lämmitysenergian hiilidioksidipäästöt tippuvat nollaan.
Merkittävä osa elinkaarensa lopussa olevista kaapelikeloista ja muista puisista pakkausmateriaaleista hyödynnetään lämmitysenergian tuotannossa, mikä tekee Pikkalasta kokonaan päästöttömän NetZero -tehtaan.
Pikkalan tuotantolaitoksesta tulee ensimmäinen NetZero-tehdas Prysmian-konsernin yli sadan tehtaan joukossa. Advenin toimittaman bioenergian tuloksena laitoksen lämmityksestä aiheutuvat noin 2 500 tonnin hiilidioksidipäästöt putoavat nollaan.
Myös kiertotalous korostuu, sillä merkittävä osa elinkaarensa lopussa olevista tehtaan tuotannossa syntyvistä puukaapelikeloista ja -kuormalavoista murskataan hakkeeksi, joka hyödynnetään nyt ensimmäistä kertaa Pikkalan tehtaan energiantuotannossa.
Prysmianin kaapeliosaamiskeskus ja tuotantoalue Kirkkonummen Pikkalassa.
– Halusimme olla konsernin ensimmäinen päästötön Net Zero-tehdas, ja todennäköisesti ensimmäinen myös koko kaapelialalla. Pikkala ei ole pelkästään Prysmian-konsernin merikaapeleiden osaamiskeskus, vaan myös suur-, keski- ja pienjännitekaapeleiden toimittaja ja yksi suurimmista energiamurroksen edistäjistä, sanoo Prysmian Group Finland Oy:n toimitusjohtaja Borjan Sehovac.
Hän jatkaa:
– Prysmian Group on ainoa kaapelivalmistaja, joka on listattuna maailman tunnetuimmassa Dow Jones Sustainability Index -vastuullisuusindeksissä, joka kattaa yli 3 400 yritystä. Olemme siis sitoutuneet saavuttamaan kestävän kehityksen tavoitteemme. Suomessa ja monissa muissa maissa kestävä kehitys on entistä tärkeämpää – useat asiakkaamme kysyvät kaapeleidemme vastuullisuudesta ja nyt voimme ylpeänä vastata, että kaapelimme valmistetaan kokonaan vihreässä tehtaassa.
Lähes neljän vuosikymmenen yhteistyö
Adven ja Prysmian ovat tehneet yhteistyötä yli 35 vuotta. Prysmianin Pikkalan kohteeseen Adven on toimittanut kaukolämpöä tehdastilojen lämmitykseen jo vuodesta 1986. Nyt fossiiliset polttoaineet korvataan uusiutuvalla bioenergialla.
– Prysmian Group on yksi pitkäaikaisimmista asiakkaistamme. Nyt yhteistyömme nousee seuraavalle tasolle, kun olemme yhdessä löytäneet ratkaisun, jolla voidaan vastata heidän kunnianhimoisiin vastuullisuustavoitteisiinsa. Ympäristöetujen lisäksi pystymme tuottamaan myös vuosittaisia säästöjä, Advenin myyntipäällikkö Leo Toivonen kertoo.
Hän jatkaa:
– Advenin tavoitteena on vähentää omia ja asiakkaidensa hiilidioksidipäästöjä 200 000 tonnia vuoteen 2024 mennessä. Voimme siis yhtiönä auttaa asiakkaitamme heidän ympäristötavoitteissaan ja samalla vastata omaan strategiseen tavoitteeseemme.
Prysmian Group
Prysmian Group on maailman johtava energia- ja tietoverkkokaapeliyhtiö. Yhtiöllä on lähes 140 vuoden kokemus, yli 11 miljardin euron liikevaihto, noin 29.000 työntekijää yli 50 maassa sekä 106 tehdasta. Prysmian Groupilla on vahva asema korkean teknologian markkinoilla, joilla se tarjoaa laajimman valikoiman tuotteita, palveluja, teknologioita ja osaamista. Prysmian on pörssiyhtiö, jonka osakkeet noteerataan Italian pörssin FTSE MIB -listalla.
Prysmian Groupin kaapelivalikoima on myös Suomen markkinoiden laajin. Prysmian Group Finland Oy:llä on palveluksessaan yli 500 henkilöä ja sillä on tehtaat Pikkalassa sekä Oulussa. Teknisesti huippuluokkaa olevat Draka- ja Prysmian-tuotteet ovat luoneet yhtiölle maineen edelläkävijänä sekä korkealaatuisten kaapeleiden ja ratkaisujen tarjoajana. Yli 100 vuoden kokemuksellaan yhtiö on Suomen vanhin ja suurin kaapelintekijä ja sillä on tärkeä merkitys Suomen teollisuudelle.
Lisätiedot:
Adven, myyntipäällikkö Leo Toivonen, +358 40 708 4194, leo.toivonen@adven.com
Lue lisää:
Raision Nokian myllylle hiilineutraali bioenergiaratkaisu
Päästötöntä höyryä Nesteen Naantalin terminaaliin