Valio luopuu maakaasun käytöstä Riihimäellä – uusi sähkökattila energiantuotantoon
Valio luopuu maakaasun käytöstä Riihimäen tehtaiden energiantuotannossa yhteistyössä energiakumppani Advenin kanssa. Riihimäellä on jo aiemmin siirrytty biopolttoaineiden käyttöön ja maakaasua on käytetty lämmitykseen ainoastaan kylmimpään aikaan. Nyt maakaasukattilat korvataan sähkökattilalla. Uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön avulla Valio etenee kohti hiilineutraaliustavoitettaan.
Elintarviketehtaiden on saatava sähköä jatkuvasti, jotta Suomen ruokahuolto toimii keskeytyksettä. Valion tehtaat ovat toiminnassa pääsääntöisesti jatkuvasti, sillä maitoa toimitetaan tehtaille joka päivä vuorokauden ympäri. Siksi häiriötön sähkönjakelu on tehtaiden toimintaedellytys.
– Maakaasu on ollut Riihimäen tehtailla käytössä pienellä kuormalla pidemmän aikaa ja tällaisessa käytössä maakaasun hyötysuhde on huono. Valion tavoitteena on nollata koko maidontuotantoketjun hiilijalanjälki vuoteen 2035 mennessä. Tämä tarkoittaa luopumista maakaasun kaltaisista fossiilisista polttoaineista, energiapäällikkö Peter Fabritius Valiolta kertoo.
Valiolla on Riihimäellä kaksi tuotantolaitosta, vuonna 2017 valmistunut välipalatehdas ja jo 1960-luvun lopulta lähtien toiminut Herajoen tehdas, joka aiemmin tunnetiin Riihimäen meijerinä. Herajoen tehtaalla valmistetaan muun muassa maitoja, piimää ja kermaa. Uudella välipalatehtaalla valmistetaan erityisesti jogurtteja Suomeen ja vientiin sekä kasvipohjaisia Valio Oddlygood® -tuotteita.
Riihimäen tehtailla sähköä tarvitaan laitteistojen käyttöön ja maidon jäähdytykseen. Lämpöä tarvitaan muun muassa tuoretuotteiden lämpökäsittelyissä sekä pesuissa ja kiinteistöjen lämmityksessä.
Sähkökattila auttaa pienentämään hiilidioksidipäästöjä
Uuden sähkökattilan hyötysuhde on paljon korkeampi kuin vanhojen maakaasukattiloiden hyötysuhde. Sähkökattila tulee tulevaisuudessa käyttämään hiilineutraalia sähköä, mikä edelleen auttaa pienentämään hiilidioksidipäästöjä noin 1 700 tonnilla vuodessa.
– Elintarvikkeiden tuotannossa energian toimitusvarmuus on erittäin tärkeää. Nykyisten höyrykattiloiden täydentäminen sähkökattilalla on energiatehokas ja luotettava ratkaisu Valion tuotantoa varten, Advenin Jussi Hirvonen kertoo.
Adven on tuottanut energiaa palveluna Valion Riihimäen tehtaalla vuodesta 2003 lähtien. Biopolttoaineita hyödyntävä tehtaan tontilla sijaitseva laitos otettiin käyttöön vuonna 2009. Adven on Valion pitkäaikainen kumppani, joka tuottaa energiapalveluja Valion tuotantolaitoksilla ympäri Suomen.
Valio – Maailman innovatiivisin maito- ja ruokatalo
Valion tehtävä on luoda hyvinvointia ja makuelämyksiä vastuullisesti. Teemme maistuvia tuotteita maidosta ja useista muista raaka-aineista. Tarjoamme makunautintoja, vaihtelua ja iloa ruokapöytään. Samalla toteutamme tärkeitä yhteiskunnallisia tehtäviä: ruoan riittävyyden turvaaminen, kansanterveyden kohentaminen ja eläinten hyvinvoinnin parantaminen ovat esimerkkejä vaikutuksistamme.
4 000 suomalaista maitotilayrittäjää omistaa Valion osuuskuntien kautta. Maksamme kaikki tuotot maidon hinnan kautta maidontuottajillemme. Työllistämme maitotiloilla yhteensä 25 000 ihmistä. Valiolla on töissä 4 000 eri alojen ammattilaista ja kuuntelemme kuluttajia yli 100 vuoden kokemuksella.
Nobelisti A.I Virtasen perintö elää meissä edelleen. Hänen johtaessaan Valion laboratoriota ohjenuoraksemme vakiintui ajatus ihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä. Teemme tieteestä arkea ja elämää parantavia tuotteita. Kuluttajat nauttivat Valion tuotteista noin 60 maassa, ja innovaatioillamme on 350 patenttia ympäri maailman. Olemme Suomen suurin elintarvikkeiden viejä ja koko elintarviketeollisuuden suunnannäyttäjä. Valion liikevaihto vuonna 2021 oli 1 918 miljoonaa euroa.
Lisätiedot:
Valio
Peter Fabritius, haastattelu- ja soittopyynnöt Valio Mediadeskin kautta, puh. 010 381 2118 tai mediadesk@valio.fi
Adven
Jussi Hirvonen, asiakkuuspäällikkö, jussi.hirvonen@adven.com, +358 40 340 9170
Lue lisää:
Energiaa räätälöidysti ja vastuullisesti Valion tehtaisiin
Kumppanuus Valion kanssa syvenee – Turenkiin uusi biolämpölaitos
Valio Seinäjoen tehtaan energiantuotantoa uudistetaan
Adven sähköistää Valion Haapaveden tehtaan energiantuotannon | Adven