Pandan makeiset syntyvät 2500 tonnia pienemmällä päästökuormalla
Yksi suurimmista elintarvikkeiden hiilijalanjälkeen vaikuttavista tekijöistä ovat energiantuotannon päästöt. Orkla-konserniin kuuluvan Pandan Vaajakosken makeistehtaalla valmistetaan lakritsia ja muita makeisia vähäpäästöisesti.
Advenin toteuttama energiaratkaisu tuottaa tehtaan tarvitseman höyryn ja kiinteistön lämmityksen päästöttömillä, puuperäisillä polttoaineilla. 2010-luvun alussa tehdyn ratkaisun myötä tehtaan vuosittaiset hiilidioksidipäästöt ovat pudonneet 2 500 tonnia.
Orkla-konserniin kuuluva Pandan makeistehdas Vaajakoskella on hankkinut energiaa palveluna Advenilta jo 90-luvulta lähtien. 2000-luvun lopulla tehtaan sijaintia siirrettiin osittain, ja samalla energiantuotanto uudistettiin.
Tehtaalla käytettävä puupolttoaine saadaan lähialueen toimittajilta. Energiaratkaisussa pystyttiin kierrättämään olemassa olleita lämpökattiloita, kun polttoaine konvertoitiin öljystä biopolttoaineisiin. Toinen kattila toimii varakattilana, jolla varmistetaan höyryn saanti myös huipputehon hetkinä.
– Energiaratkaisun myötä tehtaan päästöt putosivat hurjasti: hiilidioksiditonneina se tarkoittaa 2 500 tonnin vuotuista vähennystä, Advenin asiakkuuspäällikkö Jari Ojala kertoo.
Höyryntuotannossa tärkeintä on toimintavarmuus
Yksi suurimmista elintarvikkeiden hiilijalanjälkeen vaikuttavista tekijöistä on tehtaan energiantuotannosta syntyvät päästöt. Myös Pandalla tarvitaan tasalaatuista höyryä käytännössä vuoden ympäri, sillä tehtaalla valmistettavat lakritsit ja muut makeiset keitetään höyryn avulla.
Toimintavarmuus ja tasalaatuisuus ovat elintarvikealan energiaratkaisussa ensisijaisen tärkeitä, sillä tehtaat ovat toiminnassa keskeytyksettä. Pandan tehtaan herkin prosessiosa on liköörikarkkeihin käytettävän liköörin keitto, johon tarvitaan tarkalleen tietty paine.
– Luotettavuus on kaiken a ja o. Meillä ei ole mahdollisuutta valmistaa tuotteita, jos energiantuotanto ei toimi: jos höyryntuotanto takkuaa, juoksevat materiaalit, kuten suklaat ja rasvat, muuttuvat kiinteiksi ja eivät yksinkertaisesti liiku. Makeisista halutaan kiinteitä vasta tuotannon loppuvaiheessa, Pandan tehtaan käyttö- ja kunnossapitopäällikkö Arto Aarrelampi toteaa.
Elintarviketeollisuudessa tehtaiden tuotanto- ja toimintavaatimukset kehittyvät ja tiukentuvat jatkuvasti, joten laadun ja toimitusvarmuuden lisäksi Adven vastaa energiapalvelulla myös muuttuviin tarpeisiin.
Jos et näe alla olevaa videota, paina tästä.
Vastuullisuus näkyy kaikessa tehtaan toiminnassa, myös energiantuotannossa. Yhteistyö on ollut Advenin kanssa koko ajan nousujohteista ja paranevaa.
Arto AarrelampiPandan tehtaan käyttö- ja kunnossapitopäällikkö