Tuoreimmat julkaisut

Yleinen

Adven Ruotsissa – paikallisesta start-upista energiakonserniksi viidessä vuodessa

Adven on suomalainen energia yritys, joka on perustettu 1980-luvulla. Vuonna 2014 laajennuimme Ruotsiin. Siihen aikaan työllistimme Ruotsissa neljä henkilöä ja keskityimme geoenergiaratkaisuihin. Tänä päivänä olemme kasvaneet Ruotsin markkinalla vastuullisten energia- ja vesiratkaisuiden tarjoajaksi. Asiakkaita on yli 40 paikkakunnalla ja asiakaskunta koostuu kunnista, kiinteistö- ja teollisuusasiakkaista sekä tuhansista yksityisasiakkaista. Miten Advenin…

Ura

Mukana edistämässä vastuullisempaa energiantuotantoa

Olen Leo ja työskentelen Advenilla myyntipäällikkönä. Myyntityö Advenilla vaatii hyviä ongelmanratkaisutaitoja. Meillä myyjän on tärkeää sisäistää ratkaisumyynnin filosofia, sillä Adven myy yrityksille tunnistettuun tarpeeseen räätälöityjä ratkaisuja kumppanuusmallilla. Ratkaisuissa on kyse jopa kymmenien miljoonien eurojen investoinneista, joten niiden tulee olla tarkasti suunniteltuja ja asiakkaan tarve kirkkaasti selvillä. Ratkaisumyynti vaatii kärsivällisyyttä, sillä…

Teollisuus Metalli, Mineraali, Kaivos Energiantuotanto

Adven toteuttaa uusiutuvaan energiaan perustuvan energialaitoksen Terrafamen uudelle akkukemikaalitehtaalle

Terrafame ja Adven ovat sopineet uusiutuvaan energiaan perustuvan uuden energialaitoksen toteutuksesta Terrafamen tulevalle akkukemikaalitehtaalle Sotkamoon. Samalla yhtiöiden energiayhteistyö syvenee entisestään Advenin huolehtiessa jatkossa tehtaan energian saatavuudesta kokonaisuudessaan. Terrafamen Sotkamon akkukemikaalitehtaan investointi on yhteensä noin 240 miljoonaa euroa. Uuden vuonna 2021 käynnistyvän tehtaan myötä myös yhtiön energiantarve kasvaa. Uusi 10 megawatin…

Utilities Kaukolämpö

Taipalsaaren kaukolämpöyhtiölle Advenin tuottamaa bioenergiaa – tavoitteena halvempi energian hinta

Taipalsaaren Lämpö ja Adven ovat sopineet ympäristöystävällisen tukkulämmön tuottamisesta alueen kaukolämpöverkkoon. Sopimuksen myötä kaukolämpöyhtiö saa uuden biokattilalaitoksen, josta tuotetaan lämpöä Saimaanharjun ja Konstun alueiden kaukolämpöverkkoihin. Adven vastaa biokattilalaitoksen investoinnista ja jatkossa myös laitoksen käytöstä. Etelä-Karjalassa sijaitseva Taipalsaaren Lämpö Oy on kokonaisuudessaan kunnan omistuksessa. Muutos koskee lämpöyhtiön suurinta lämmöntuotantoyksikköä Saimaanharjulla, jossa…

Teollisuus Energiantuotanto

S-ryhmän logistiikkakeskus laajenee entisestään

Suomen suurin rakennus, S-ryhmän päivittäistavaran logistiikkakeskus sijaitsee Sipoon ja Keravan rajalla. Yli puolet 200 000 neliön kokoisesta rakennuksesta on jäähdytettyä, ja jättijääkaappi säilöö yhteensä kolmasosaa suomalaisten päivittäistavarakaupan tuotteista. Keskus laajenee entisestään, ja sitä jäähdyttävät laajennuksen jälkeen peräti 38 kylmäkompressoria. SOK:n tytäryhtiö Inex Partners Oy:n operoima, viime vuonna valmistunut Sipoon päivittäistavaran…

Yleinen

Tero Tuominen aloittaa Advenin teknologiajohtajana

Tero Tuominen, DI (39), aloittaa Advenin teknologiajohtajana toukokuussa 2019. Aiemmin hän on toiminut teknologiastrategiaan keskittyvänä liikkeenjohdon konsulttina ja konsultoinnin johtotehtävissä yli kymmen vuoden ajan Accenturen strategiayksikössä. ”Olemme erittäin iloisia siitä, että saamme Teron Adveniin”, Groupin toimitusjohtaja Jyrki Vainionpää toteaa. ”Olemme johtoryhmässä ja hallituksessa asettaneet tavoitteeksemme nostaa teknologiakyvykkyytemme seuraavalle tasolle. Esimerkiksi…

Teollisuus Metsä, Paperi, Sellu Haihdutus

Kotkamillsin uusi haihdutusratkaisu rakentuu tehtaan ollessa täydessä tuotantokäytössä

Metsäteollisuusyhtiö Kotkamillsin sellutehtaaseen rakentuu parhaillaan tiettävästi yksi maailman energiatehokkaimmista mustalipeän haihduttamoista, jossa hyödynnetään MVR-teknologiaa. Hanke on yksi Advenin mittavimpia haihduttamohankkeita ja yhtiön ensimmäinen sellutehtaaseen toteutettu haihdutusratkaisu. Adven vastaa uuden haihduttamon rakennuttamisesta kaksivaiheisessa projektissa. Valmistuttuaan alkusyksystä 2020 Adven vastaa haihduttamon toiminnan kehittämisestä ja kunnossapidosta. Rakennusvaiheen haasteena ovat tehtaan historialliset tilat, joihin…

Teollisuus Metsä, Paperi, Sellu Energiantuotanto

Advenille sopimus energiantuotannosta johtavalle paperituottajalle Arctic Paperille

Eurooppalainen paperinvalmistaja Arctic Paper on tehnyt pitkäaikaisen sopimuksen Advenin kanssa vastuullisen energiantuotannosta Ruotsin Munkedalin paperitehtaalla. Sopimuksen myötä tehtaan hiilidioksidipäästöt laskevat 60 prosenttia ja energiakustannukset ovat vakaammat ja ennustettavat pitkälle tulevaisuuteen. Arctic Paper on johtava korkealaatuisen graafisen hienopaperin valmistaja Euroopassa. Lounais-Ruotsissa, Munkedalissa, sijaitseva tehdas on yksi konsernin kolmesta paperitehtaasta, joka aikaisemmin…

Teollisuus Vesien käsittely

Ruutitehdas Nammo Vihtavuoren vedenkulutus puolittuu suljetuilla vesikierroilla

Ruutitehdas Nammo Vihtavuori Oy on käyttänyt läheisen Siikajärven vettä jäähdytyksessä 1920-luvulta lähtien. Koska järviveden pinta alkoi muutama vuosi sitten laskea, Nammo ryhtyi toimiin vähentääkseen veden käyttöään. Adven on toteuttanut Nammolle kaksi suljetun vesikierron hanketta, joilla jäähdytysveden käyttöä voidaan vähentää puoleen aiemmasta. Samalla saadaan aikaan merkittävä energiansäästö. Ensimmäinen vedenkulutuksen vähentämiseen tähtäävä…