2 heinäkuun, 2021
Uutiset

Fintoil valitsi Advenin uuden mäntyöljyjalostamon energiakumppaniksi Haminaan

Fintoil Hamina Oy rakentaa Haminan satamaan mäntyöljyjalostamon, jonka tuotteista suurin osa menee biodieselin tuotantoon. Energiakumppaniksi hankkeelle valikoitui Adven, joka tuottaa Fintoilille energian palveluna. Laitoksesta tulee yksittäisenä mäntyöljyjalostamona maailman kolmanneksi suurin.

Kesällä 2022 valmistuva jalostamo tuottaa raakamäntyöljystä jakeita uusiutuvan dieselin sekä kemian-, elintarvike- ja lääketeollisuuden raaka-aineiksi. Biojalostamon tuotannosta noin puolet tulee ohjautumaan uusiutuvien polttoaineiden ja loput muiden kestävää kehitystä edistävien tuotteiden valmistukseen.

– Energialaitoksia on ulkoistettu paljon ja siksi aloimme pohtia tätä vaihtoehtoa. Valitsimme Advenin, koska yritys on tunnettu tekijä, jolla on hyviä suosituksia sekä julkisista lähteistä että asiakkailta. Lisäksi Advenin asiantunteva ja avulias väki on vakuuttanut meidät siitä, että he kyllä tuntevat sekä tekniikan että liiketoiminnan, Fintoilin toimitusjohtaja Jukka Ravaska sanoo.

Adven-Fintoil-summer-2021

Jalostamon tuotantoprosessi perustuu jakotislaukseen, jossa raaka-aine tislataan lämpöenergian ja alipaineen avulla komponenttiosiin, eli jakeiksi. Tässä kohtaa Adven astuu mukaan kuvioon tuottamalla tarvittavan lämpöenergian.

– Meillä on jo olemassa olevia asiakkaita Haminan satamassa, kuten BASF, Neste ja Prefere Resins, ja tämä uusi sopimus vahvistaa entisestään toimintaamme alueella. Tulemme toimittamaan Fintoilin jalostamoprosesseihin energiaa 10 MW kattilalla luotettavasti ja korkealla käytettävyydellä, Advenin myyntipäällikkö Teemu Kivimäki kertoo.

Tavoitteena merkittävät päästövähennykset

Fintoilin tavoitteena on pienentää hiilidioksidipäästöjä uusiutuvilla lopputuotteilla, jotka osaltaan vaikuttavat päästövähennyksiin ja samalla Suomen hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamiseen.

Yritys tislaa raaka-aineita mänty- ja kuusisellun valmistuksessa syntyvästä sivuvirrasta, raakamäntyöljystä, useisiin tuotteisiin. Mäntyöljytislauksella on minimaalinen hiilijalanjälki, kuten myös siitä saatavilla tuotteilla, jotka menevät muun muassa polttoaine-, liima-, tartutin-, terveys- ja hyvinvointiteollisuuden käyttöön.

– Raakarasvahaposta voi vuositasolla valmistaa 100 miljoonaa biodiesellitraa eli noin 110 000 auton polttoaineen vuosikäyttöä vastaavan määrän. Raakamäntyöljy on puolestaan EU:n uusiutuvan energian direktiivin mukaan yksi kehittyneiden biopolttoaineiden tuotantoon soveltuvista kestävistä raaka-aineista, Ravaska kertoo.

Lisätiedot:

Teemu Kivimäki, myyntipäällikkö, Adven, teemu.kivimaki@adven.com, +358 40 561 5361

Jukka Ravaska, toimitusjohtaja, Fintoil, jukka.ravaska@fintoil.com, +358 50 310 4437

Fintoil on vuonna 2017 perustettu yhtiö, joka alkaa jalostaa raakamäntyöljyä biopolttoainetuontantoon sekä kemian-, elintarvike- ja lääketeollisuuden tarpeisiin. Yhtiön omistajia ovat yrityksen avainhenkilöt sekä Taaleri Sijoitus Oy. Toimitusjohtaja Jukka Ravaska on ollut erikoiskemian teollisuuden johtotehtävissä muun muassa Solvayssa, Akzo Nobelissa, Kratonissa ja viimeksi Forchemissa. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja on sellu- ja paperiteollisuuden investointihankkeiden parissa työskennellyt John Lindahl. https://fintoil.com/

Jaa sisältö