Danonen Lunnarpin tehdas vaihtaa biopolttoaineeseen
Danonen tehdas Lunnarpin Österlenmejerietissä siirtyy biopolttoaineiden käyttöön ja ottaa näin merkittävän askeleen kohti tavoitettaan siirtyä täysin fossiilivapaaseen toimintaan lähitulevaisuudessa. Muutoksen taustalla on uusi sopimus energiayhtiö Advenin kanssa. Sen mahdollistaa kohteeseen räätälöity ratkaisu, jossa on hyödynnetty ennestään olemassa olevaa infrastruktuuria.
– Lämpölaitos säilytetään, mutta nestekaasulla toimiva kattila korvataan biokattilalla, kertoo Advenin projektikehittäjä Håkan Roos.
Lämpölaitoksen uusiokäyttö on tärkeä osa Danonen ja Advenin yhteisprojektia. Yhdessä räätälöidyn ja joustavan suunnittelun kanssa se muodostaa ytimen uudelle energiaratkaisulle, jota myös Ruotsin ympäristönsuojeluvirasto tukee. Päästöt vähenevät niin merkittävästi, että valtio on myöntänyt hankkeelle Klimatklivet-investointiapurahan, jolla tuetaan fossiilivapaata tulevaisuutta edistävää teknologiaa.
– Ratkaisu mukautetaan kestämään myös tuotannon vaihteluita. Tämä saadaan aikaan esimerkiksi käyttämällä höyryakkua, kertoo Håkan Roos.
Lunnarpissa sijaitseva tehdas on ollut toiminnassa 1960-luvulta asti ja oli aiemmin perinteinen meijeri. Elintarvikeyhtiö Danone hankki tehtaan vuonna 2010, ja nykyään Österlenissä sijaitseva 140 työntekijän tehdas valmistaa kokonaan kasvipohjaisia tuotteita. Yksi valikoiman kärkituotteista on probioottinen hedelmä- ja marjajuoma Proviva.
Danonen tehdas Lunnarpin Österlenmejeriet-alueella.
Danone on panostanut ympäristöasioihin jo pitkään, ja kansainvälinen voittoa tavoittelematon järjestö CDP myönsikin sille äskettäin kolmantena peräkkäisenä vuonna AAA-ympäristöluokituksen (Danone Triple A CDP). Danonen tavoitteena on saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä maailmanlaajuisesti koko arvoketjussaan. Lunnarpin paikallinen johto tekee osansa sen suhteen, että tavoite toteutuisi aikataulussa.
– Siirryimme kokonaan uusiutuvaan sähköön jo vuonna 2019. Haluamme kuitenkin mennä vielä pidemmälle ja tehdä toiminnastamme täysin fossiilivapaata vuoteen 2025 mennessä. Meillä on paikallinen suunnitelma tämän tavoitteen saavuttamiseksi, kertoo Danonen Lunnarpin tehtaan tekninen johtaja Joakim Andersson.
Danonen ja Advenin biopolttoaineprojekti käynnistyi tänä syksynä, ja uusi kattila saadaan todennäköisesti käyttöön vuoden 2023 loppuun mennessä. Österlenmejerietin kasvihuonekaasupäästöt tulevat tällöin vähenemään vähintään 75 prosenttia nykyiseen päästötasoon nähden.
– Olemme vakuuttuneita siitä, että ympäristöhyötyjen lisäksi investointi maksaa itsensä takaisin myös taloudellisesti, toteaa Joakim Andersson.
Lisätietoja
Adven: Henrik Johansson Casimiro, SVP Industrial Energy Solutions, henrik.johanssoncasimiro@adven.com, +46 730 49 93 21
Danone: Helena Berglund, Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteiskunta- ja viestintäpäällikkö helena.berglund@danone.com, +46 766 98 09 03
Danone
Danone on johtava monikansallinen elintarvikeyritys, joka valmistaa tuotteita kolmessa tuoteryhmässä: maito- ja kasvipohjaiset elintarvikkeet, pullotettu vesi ja kliiniset ravintovalmisteet. Danonen tavoitteena on luoda ruoan avulla terveyttä niin monille kuin mahdollista. Danonen visio “One Planet. One Health.” pyrkii inspiroimaan terveellisempään ja kestävämpään kuluttamiseen.
Danone on ensimmäinen pörssiyhtiö Ranskassa, joka on omaksunut Entreprise à Mission -liiketoimintamallin. Tämä tarkoittaa, että yhtiö on virallisesti sitoutunut edistämään sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja ympäristöön liittyviä tavoitteita. Danonen tavoitteena on saavuttaa yhtenä ensimmäisistä monikansallisista yrityksistä B Corp™ -sertifikaatti vuoteen 2025 mennessä. Danone on ollut Ruotsin markkinoilla vuodesta 1999, ja yritys tunnetaan Alpro, ProViva, Actimel, Activia ja Danonino -brändeistään. www.danone.com