Adven sähköistää Suomisen kuitukangastehtaan energiantuotantoa Nakkilassa

12.8.2024
Uutiset Lehdistötiedotteet Teollisuus

Suominen ja Adven ovat sopineet sähkökattilainvestoinnista Suomisen kuitukangastehtaalle Nakkilassa. Adven tuottaa tehtaan tarvitseman höyryenergian syksystä 2025 lähtien kahden kattilan voimin. Uuden 12 megawatin tehoisen sähköhöyrykattilan avulla tehtaan energiatuotannossa hyödynnetään pörssisähkön edullisia tuntihintoja.

Aikaisemmin Suomisen tehtaan tarvitsema höyryenergia on tuotettu metsähaketta käyttävällä 12 megawatin kiinteän polttoaineen kattilalla. Viime vuosina metsähakkeen kysyntä suomalaisilla lämpö- ja voimalaitoksilla on lisääntynyt merkittävästi ja paikoin hakkeen hinnat ovat jopa tuplaantuneet.

”Lämpöenergia näyttelee yhä isompaa roolia Nakkilan tehtaan energiakulutuksessa vastuullisten tuotteiden myynnin osuuden kasvaessa. Yhteistyössä Advenin kanssa olemme selvittäneet erilaisia tulevaisuuden energiatuotannon mahdollisuuksia ympäristöystävällisyyden, energian määrän ja kilpailukykyisen hinnan takaamiseksi. Selvitysten jälkeen totesimme, että hakekattilan rinnalle rakennettu sähkökattila on sekä ympäristöystävällisin, kustannustehokkain että joustavin tulevaisuuden ratkaisu. Sopimus jatkaa hyvää yhteistyötämme Advenin kanssa ja antaa meille mahdollisuuden optimoida energian hintaa ja kulutusta jatkossa tehokkaammin”, kertoo Suomisen Nakkilan tehtaanjohtaja Piia Tiainen.

Energiantuotantoa optimoidaan pörssisähkön tuntihinnan mukaan

Suomisen Nakkilan tehtaan höyryenergiantuotantoa optimoidaan jatkossa pörssisähkön hinnan mukaan. Höyryntuotannossa vuorottelevat uusi sähkökattila ja nykyinen kiinteän polttoaineen kattila. Optimoinnin periaate on yksinkertainen – energia tuotetaan aina halvimman vaihtoehdon mukaan.

”Kun pörssisähkö on halpaa, käytämme höyryn tuotantoon sähkökattilaa, ja kun sähkö on kalliimpaa kuin metsähakkeella tuotettu energia, käytämme kiinteän polttoaineen kattilaa. Kattiloiden käyttöä säädetään Advenin automaatioasiantuntijoiden kehittämän optimointiohjelman avulla, joka kerää dataa sähkömarkkinoilta ja ohjaa sen perusteella kattiloiden käyttöä tuntikohtaisesti”, Advenin asiakkuuspäällikkö Jani Moisanen kertoo.

Teollisuuden vihreä siirtymä toteutuu kumppaneiden avulla nopeammin

Teollisuuden prosessien sähköistäminen tarjoaa mahdollisuuden fossiilisten polttoaineiden käytön ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Nakkilan tehtaalla sähköllä korvataan myös vara- ja huipputehon kattilaa, joka on toiminut kevyellä polttoöljyllä.

Suominen valmistaa Nakkilassa kuitukankaita pyyhintä- ja hygieniatuotteisiin sekä terveydenhuollon tarpeisiin. Korkealämpöinen höyryenergia tuhoaa mikrobit, joka takaa kuitukankaiden korkean hygieniatason. Adven on vastannut Suomisen Nakkilan tehtaan höyryntuotannosta jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Kumppanuuksilla on tärkeä rooli teollisuuden vihreän siirtymän investointien mahdollistajina.

”Yhteistyömme alkoi vuonna 2004, jolloin Adven investoi Nakkilan tehtaan kiinteän polttoaineen laitokseen. Vuonna 2020 sopimustamme jatkettiin, ja nyt energiakumppanuutemme vahvistuu entisestään sähkökattilainvestoinnin myötä. Onnistuimme yhdessä asiakkaamme kanssa ratkaisemaan energiamurroksen ja toimintaympäristön heille tuomat kustannushaasteet nopeasti investoimalla uuteen teknologiaan”, Moisanen toteaa iloisena.

Lisätietoja

Jani Moisanen, asiakkuuspäällikkö, Adven, puh. +358 40 514 9387, jani.moisanen@adven.com

Piia Tiainen, tehtaanjohtaja, Suominen, puh. +358 50 3856 206, piia.tiainen@suominencorp.com

 

Adven

Adven on dynaaminen energiakonserni, jonka päämääränä on edistää energiasiirtymää kehittämällä kestäviä ja kilpailukykyisiä ratkaisuja yhteistyössä asiakkaiden, kuntien ja toimittajien kanssa. 580 työntekijäämme tarjoavat kotitalouksille ja yrityksille kaukolämpöön ja geoenergiaan perustuvaa lämmitystä sekä teollisuudelle resurssitehokkuutta edistäviä höyryntuotannon, lämmityksen, jäähdytyksen ja infrastruktuurin palveluja. Meillä on yli 50 vuoden pitkä ja vankka kokemus alalta. Vastaamme yli 350 laitoksen toiminnasta Euroopassa, ja kokonaisenergiantuotantomme on 5,6 TWh. Liikevaihtomme on 383 miljoonaa euroa ja taseemme loppusumma 1455 miljoonaa euroa. Yhdessä kohti tulevaisuuden mahdollisuuksia, adven.fi

Suominen

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintätuotteisiin sekä muihin sovelluksiin. Visiomme on olla edelläkävijä innovatiivisissa ja vastuullisissa kuitukankaissa. Suomisen kuitukankaista valmistetut lopputuotteet, esimerkiksi kosteuspyyhkeet, terveyssiteet ja haavataitokset, ovat läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä ympäri maailmaa. Suomisen liikevaihto vuonna 2023 oli 450,9 milj. euroa ja työllistämme lähes 700 ammattilaista Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Suomisen osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää: www.suominen.fi.