Kaukolämpö Hanko/Hangö

Tuotamme lämpöä Hangossa

Uudellamaalla sijaitseva Hanko (ruots. Hangö) on Suomen eteläisin kaupunki. Advenin energiaratkaisut palvelevat laajasti Hangon alueella. Hangon kaukolämpölaitos otettiin käyttöön vuoden 2010 alussa.

Hangon kaukolämpöverkko on noin 21 kilometrin mittainen. Advenin tuottamaa kaukolämpöä käyttävät muun muassa alueen teollisuusyritykset, kaupungintalo, vesilaitos, paloasema ja terveyskeskus sekä lukuisat muut kaupungin kiinteistöt ja yksityisasiakkaat.

Adven tuottaa alueen asukkaille ja yrityksille hiilivapaata kaukolämpöä. Kaukolämpö tuotetaan pääosin kotimaisella puuhakkeella. Lisäksi paikallisten teollisuusyritysten tuotannosta syntyvät hukkalämmöt ohjataan Hangon kaukolämpöverkkoon, jolloin energiatehokkuus paranee entisestään.

Hangon lämpölaitosta hoitaa paikallinen henkilökuntamme. Tämän lisäksi lämpölaitos on liitetty Advenin Vantaalla sijaitsevaan operatiiviseen keskukseen, mikä lisää laitoksen luotettavuutta ja toimintavarmuutta. Keskuksesta käsin voidaan esimerkiksi käynnistää varakattiloita, muuttaa polttoainesuhteita ja kuitata erilaisia laitehälytyksiä. Noin 80 prosenttia kaikista hälytyksistä ratkeaa valvomosta käsin etäyhteydellä.

Lue lisää miten Hangon kaukolämmössä hyödynnetään teollisuuden hukkalämpöä.

Fjärrvärmens prisinformation på svenska, se här.